Minskissä kuolleen tuntemattoman isoukkini etsintää

ukki-ja-mummu
Isomummuni Anna ja ukkini Väinö Muhoksella nv. 1912-13. Kuva Sari Heimonen kotiarkisto.

Ukkini oli lehtolapsi ja hän syntyi 1912 Muhoksella. Kun olin itse lapsi, perheessämme ei salattu tätä asiaa millään tavalla ja ukin isästä ”Holomi Taavetista” (Holm Taavetti) puhuttiin aina meidän lastenkin kuullen. Ukkini oli kastettu Väinö David nimiseksi, isänsä mukaan.

Joskus vuonna 2008 päätin alkaa tutkimaan tätä Holomi Taavettia. Minulla oli tiedossani, että hän oli ollut renkinä Muhoksen Kylmälänkylässä Kärsämän talossa.

Isomummoni Anna – ukkini äiti, muutti Ristijärveltä Muhokselle 20-vuotiaana 13.1.1911 naimattomana palvelijaksi samaiseen Kylmälänkylän Kärsämän taloon.

Etsinnän aloitin soittamalla Muhoksen kirkkoherranvirastoon ja pyysin toimistosihteeriä katsomaan onko Muhoksella ollut 1911 aikaan Holm David nimistä palkollista jossain talossa. Toimistosihteeri samantien lupasi ystävällisesti katsoa tämän jo puhelumme aikana. Ja löytyi kuin löytyikin tämän niminen mies v. 1911 Muhokselta – oikealta nimeltään Taavetti Arvid Taavetinpka Holm. Ainoa tämän niminen koko kylässä. Pyysin toimistosihteeriä minulle lähettämään hänestä virkatodistuksen (joka muuten maksoi tuolloin 3,35 €). Virkatodistuksesta selvisi,  että Taavetti on muuttanut 28.12.1911 Muhokselle Kemin maaseurakunnasta.

Ilmeisesti Taavetti ja isomummuni Anna tapasivat palveluspaikassaan Kärsämän talossa. Ja aikalailla heti taisivat alkaa riijaamaan,  sillä ukkini syntyi syyskuussa 1912.

Muista myöhemmistä tilaamistani virkatodistuksista selvisi, että Taavetti Holm muutti 17.10.1913 Ouluun, oli syntyisin Kuopiosta. Hän avioitui Oulussa ja sittemmin hän 26.7.1915 oli mennyt Venäjälle ja vaimonsa oli kirkkoherranvirastoon ilmoittanut, että 1917 Taavetti on kuollut Minskissä Valko-Venäjällä. En ole vielä toistaiseksi ehtinyt selvittämään tätä Taavetin kuviota, miksi hän lähti Venäjälle ja mitä hänelle tapahtui. Toinen henkilö on kertonut, että hänet siellä ammuttiin.

Taavetille ja hänen vaimolleen ehti syntyä kaksi tytärtä. Ukillani siis oli siskopuolia. Tätä asiaa hän ei  koskaan saanut tietää. Näille tyttärillekin syntyi myös lapsia.

Anna isomummoni muutti v. 1915 Tyrnävälle ja sieltä taas takaisin Muhokselle 1920. Avioitui Eino Kukkosen kanssa ja heille ei syntynyt koskaan yhteisiä lapsia.

Sitten jatkoin sukututkimusta Taavetin esipolvista ja Kuopion kirkonkirjoista löysinkin hänen vanhempansa. Lisäksi selvisi, että Holm sukunimi oli sotilassukunimi ja muutettu Pekkarisen sukunimestä. Otin yhteyttä Pekkarisen sukuseuraan ja sieltä sainkin nivaskan Pekkaristen tutkimuksia ja sukunimen muutoskin selvisi. Sen oli aikoinaan muuttanut Taavetin esi-isä Paavo Pekkarinen, joka oli sotilaana Kuopion komppaniassa.

Kun nämä kaikki asiat sain selvitettyä, mietin pitkään että otanko yhteyttä Oulun seudulla yhä eläviin ukin siskopuolien lapsiin. Kuitenkin päätin, että yritän selvittää heidän yhteystietonsa ja niin löysin. Rohkenin tarttua puhelimeen – otin yhteyttä puhelimitse heistä toiseen. Jännitin kovasti, että millaisen vastaanoton heiltä saan. Onnekseni hän oli kiinnostunut myös ukistaan – ja kiitteli kovasti, että otin yhteyttä ja kerroin heille Taavetin elämästä sekä mitä hänelle tapahtui. Heillä ei ollut mitään tietoa hänestä, koska asiasta ei oltu perheessä puhuttu. Myöhemmin myös sain yhteyden toiseen sisarensa kautta ja heille lähti minulta sukutaulut ukistaan. Emme ole pitäneet yhteyttä tämän jälkeen – se sopii minulle. Pääsia, että on tiedossa tämä heilläkin ja heidän lapsillaan.

Tämä Holomi Taavetin sukujuuri on ainoa sukujuureni Savon alueelle. Pääosin sukuni ovat Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu alueilta. Voit nähdä esi-isäni täältä kartasta 

Kun tilasin vuonna 2012 Family Finder testin ja tuloksissa alkoi näkymään useita savolaisjuurisia mätsejä aloin niitä katsomaan mistä voisivat tulla minulle. Tutkittuani yhdessä näiden mätsieni kanssa sukupuita totesin, että nämä nimenomaan tulevat Pekkaristen kautta minulle. Mätsit olivat kaukaisia esim. Mönkkösten kautta yhteinen esi-isä meillä taisi olla 1600 luvulla. Sukunimiä mm.  Mönkkönen, Hirvonen, Pirskanen, Pöyhönen, Puurunen, Leskinen, Toivanen, Vartiainen, Tuovinen, Savolainen, Miettinen, Immonen, Sinkkonen on minulla tässä Taavetin esi-polvissa ainoastaan. Ei missään muussa suvussani. Pääosin Taavetin sukujuuret ova Kuopion, Liperin ja Nilsiän alueilta.

Elokuussa 2016 oli minulle tullut Family Finder mätsi, jolla on nimenomaan nämä samat Pekkariset esipolvissa. FF ilmoittaa minulle, että tämä mies on 2-3. serkku, lukemilla Scm 177, lb 13. Sukutaulujen mukaan tämä testihenkilö on ukkini 8 serkku – yhteinen esi-isä Mikko Pekkarinen sn. 1650 Kuopio.

Joten kaikenkaikkiaan FF testillä sain vahvistuksen, että sukututkimus on oikein ja Taavetti on oikea isä Väinö-ukilleni. Toivon mukaan saan joskus selvitettyä Taavetin Venäjällä olosta lisätietoa ja missä oloissa hänet ammuttiin.

Mainokset